Sain koulutöiden oheen suunniteltavaksi työtilan.
Tilaan tulee mainos-ja liikelahja alan yrityksen toimisto, painotila, neuvottelutilat ja showroom eli tila johon saa esille esimerkki tuotteita joita yrityksen kautta saa tilattua.
Suunniteltava tila on noin 35m2.
Piirsin tilan pohjapiirroksen ensin autocad suunniteluohjelmalla. Sen jälkeen tein kahden seinän leikkauskuvat,josta saa fiilistä tilasta. Sen jälkeen lähdettiin yhdessä pohtimaan tilan tunnelmaa ja värimaailmaa.
Kuvassa Tikkurilan värikartasta poimittuja mahdollisia seinän sävyjä. Haasteena tilassa on punaisen kirjava lattia, joka jää alkuperäisen väriseksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohjapiirustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019
sunnuntai 4. marraskuuta 2018
Kodinsisustus koulutyö
Vihdoin pääsimme koulussa kodinsisustamisen pariin.
Ensin piti valita millaisesta kohteesta työn tahtoo tehdä. Minä valitsin siskoni perheen rakenteilla olevan omakotitalon. Koska kohde on kokonaisuudessaan iso, valitsin sieltä kaksi keskenään hyvin erilaista huonetta. Toinen tila on kodin yhteinentila, sali ja toinen on perheen vanhemman pojan huone,
Ensin pidimme siskoni kanssa palaverin ja kävimme läpi heidän toiveita ja odotuksia, värimaailmaa ja uuteen kotiin mukana muuttavia huonekaluja, myös uusia hankittavia huonekaluja pohdimme alustavasti.
Työ aloitettiin piirtämällä kohteesta mittasuhteissa oleva pohjapiirustus.
Kun pohjapiirustus oli valmis, piti asiakkaan kanssa treffata ja sopia miten huonekalut tilaan sovitetaan, sillä seuraava kohta oli piirtää kalustettu pohjapiirustus.
Seuraavaksi aloitin piirtämään kohteesta leikkauskuvia. Niissä saa hyvin esille tilasommittelun, sekä huonekalujen sijainnin. Piirtäminen on tarkkaa ja mielenkiintoista puuhaa.

Salista tein aksonometrian, johon sai liitettyä osan myös keittiöstä.
Ja yhden pisteen perspektiivillä tein pojan huoneen havainnekuvan.
Työhön piti liittää tarkoin mitoin ja materiaalein kalusteluettelo, valaisinsuunnitelma, työn suunnittelunlähtökohdat ja asiakkaan esittely.

Leikkauskuvissa halusin tuoda esille väreillä vain pojan huoneen tehostevärin oranssin, sekä salin neutraalit ja maanläheiset sävyt. Huonekorkeus on hulppea ja se toi piirtämiseen mukavaa haastetta.
Oranssit väritin akvarellipuuväreillä ja sipaisin pensselillä vähän vettä päälle, näin väristä tuli pehmeän oranssi.
Seuraavana vuorossa oli havainnekuvien piirtäminen, eli tilasta sai tehdä aksonometrian tai yhden pisteen perspektiivikuvan.
Ja yhden pisteen perspektiivillä tein pojan huoneen havainnekuvan.
Työhön piti liittää tarkoin mitoin ja materiaalein kalusteluettelo, valaisinsuunnitelma, työn suunnittelunlähtökohdat ja asiakkaan esittely.
Työn palautuksessa työ esitellään koko luokalle, siitä kerrotaan tarkasti, kysymyksiin vastataan ja luokkalaiset sekä opettaja saavat kertoa mielipiteensä työstä.
Nyt on viimeinen työ palautettu koululle.
Huomenna alkaa ensimmäinen harjoittelu ja tulen siitäkin teille tänne kertomaan tarkemmin.
-Hanna-
keskiviikko 24. lokakuuta 2018
Työtarjous sisustussuunnitelmasta
Sain yhtenä päivänä yhteydenoton. Yhteydenottaja oli tuttavani, joka oli kuullut minun opiskelevan sisustusalaa. Heillä oli remontti käynnissä ja laajenemassa ja he olivat pohtineet toisiko ulkopuolisen ihmisen näkemys asioihin erilaisia ratkaisumalleja.
Sovittiin treffit heti samalle päivälle. Kerroin tietysti sen, että olen vasta opiskeluni aloittanut, mutta jos voin heille jollainlailla olla avuksi niin tietysti sen teen.
Kävimme läpi heidän talon historiaa, vanhoja remontteja, sekä toiveita ja odotuksia tulevasta remontista. Myös värimaailmaa ja materiaaleja pohdimme jo ensimmäisellä tapaamisella.
Otin tarvittavia seinämittoja ja kirjasin heidän ajatuksia ylös paperille.
Sovimme uudesta tapaamisesta kahden viikon päähän ja pääsin työstämään mielenkiintoista kohdetta.
Aloitin työn piirtämällä käsin talon pohjapiirrosta.
Jatkoin työtä piirtämällä käsin työhuoneen ja wc:n seinistä leikkauskuvia.
Sitten vuorossa oli ideakarttojen suunnittelua, huonekalujen ja valaisimien pohtimista. Kävin K-raudasta hakemassa värikarttoja ja tapettimalleja joista on helpompi asiakkaalle näyttää suunniteltua värimaailmaa.
Työn tekeminen oli tosi mielenkiintoista kun kohteena oli oikea asiakas ja heidän etenevä remontti.
Kävin esittelemässä heille suunnitelmani, istuimme alas ja kävimme yhdessä läpi pohjapiirustukset. Juttelimme ja pohdimme niitä yhdessä, mikä kummassakin olisi käytännöllisesti hyvää ja mikä taas helposti toteutettavaa.
Sitten kävimme läpi leikkauskuvat ja niiden rinnalla ideakarttoja, minkälainen naulakkojärjestelmä eteiseen, mikä lattia olisi toimiva, säilytetäänkö vanha lautalattia ja laitetaanko kosteutta pitävää laattaa, miten vieraita ajatellen istuinpaikka eteisessä,miten saadaan hienosti esille tilassa oleva vanha patteri.
Työhuoneessa pohdimme säilytyskokonaisuuksia, työpistettä ja tilaa muuten, siivouskaapinkin tilaan sain toiveiden mukaan suunniteltua. Mietimme myös työhuoneesta lähteviä portaita ja niiden uudelleen käsittelyä.
Kylpyhuoneessa mietimme valaistusta ja makuuhuoneeseen johtavaa ovea ja sitä ,että se pitää ehdottomasti säilyttää,sekä wc:ssä olevaa ilmastointiputkea ja sen koteloimista.
Lupasin olla avuksi vielä jatkossakin heille, jos remontin yhteydessä tulee vielä jotain kysyttävää tai esimerkiksi piensisustamiseen kaivataan ideoita.
Asikkaat saivat uusia ideoita ja erilaisia näkökulmia asioihin. Itse sain paljon uutta oppia tulevaisuutta ajatellen.

sunnuntai 30. syyskuuta 2018
Tilaelämys työ
Tilasommittelun perusteissa saimme ison projektin tehtäväksi. Aikaa työn tekemiselle saimme riittävästi ja työn palautuspäivän sovimme heti, jotta osaa laskea miten paljon voi aikaa mihinkin työvaiheeseen käyttää.
Työssä piti tehdä mielenkiintoinen tila annetuilla mitoilla.
Sain heti ajatuksen luonnon keskellä olevasta rauhallisesta mindfulness- tilasta.
Työhön piti tehdä mittasuhteessa oleva pohjapiirustus, leikkauskuva, havainnekuva sekä idekartta tilan värimaailmasta ja huonekaluista.
Alkuun tilaa luonnosteltiin paperille, pohdittiin millainen tunnelma tilassa toivotaan olevan ja millaisia ihmisiä varten tila tehdään.
Työ oli mielenkiintoinen tehdä ja se piti sommitella ja liimata vielä planssille.
Työn palautuspäivä oli sama kuin ensimmäisen projektin mielenkiintoinen tila, jonka rakensimme kapalevystä. Näiden töiden palautteet ja arvioinnit teimme koko luokan kanssa yhdessä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018
Tänään aiheena ammattipiirtäminen.
Tänään koulussa harjoiteltiin ammattipiirtämisen alkeita.
Kiva päästä heti alussa kiinni käytännön töihin!
Ensin viritettiin naruviivaimet työpisteille. Parin kanssa homma sujui näppärästi.
Mielenkiintoista oppia käyttämään uusia välineitä piirtämisen tukena.
Kun viivaimet oli saatu kohdilleen ja liikkumaan oikein, saimme skissipaperia ja pohjapiirustukset joilla saimme harjoitella viivaimen käyttöä.
Oli mukava huomata miten tärkeä väline naruviivain on piirtämisessä, sen avulla saa viivoista suoria ja kolmioviivain sai vallan uuden käyttötavan. Aikaisemmin kun ei ole ollut juurikaan tarvetta kolmioviivaimelle.
Päivän ahersimme ja iltapäivällä saimme harjoitustyöt valmiiksi.
Mielenkiintoinen päivä tänäänkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Rakenna & Sisusta messuilla
Sain viikonlopulla mahdollisuuden käydä Turun Rakenna & Sisusta- messuilla. Messujen sisältöä Messuilla oli esillä eri talonvalmist...
-

Asiakastyön suunnittelu Sain asiakastyöksi suunnitella omakotitalon pinnat 70-luvulta tähän päivään. Puolipaneelit käytävällä, lattialla...
-
Kahvila/viinibaarin suunnittelin luokkakaverini suunnitelmien mukaan. Saimme koulussa tehtäväksi tehdä imagon visualisoinnin. Tehtävä ol...