Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Habitare 2018

Torstaina lähdimme taideteollisuuspuolen väen kanssa Helsinkiin ja Habitareen. Koululta saatiin eväät matkaan ja sitten hyppäsimme bussiin.

Habitare on Suomen suurin huonekalu-,design- ja sisustustapahtuma. Siellä on näytillä edustajien syksyn uutuuksia ja tulevia huonekaluja ja sisustusmateriaaleja.

Tänä vuonna pinnalla oli selkeästi luonnonmateriaalit, viherkasvit,kuivakukat ja vihersisustaminen sekä väreissä murretut sävyt. Kankaissa suositaan paksuja samettikankaita, rouheita tekstiilejä ja tapeteissa oli paljon esillä isoja kuvioita ja voimakkaita värejä. Nämä kaikki on mukavaa vaihtelua pitkään pinnalla olleeseen koko valkoiseen sisustukseen. 

Mielenkiintoista ja mukavaa oli rauhassa kierrellä messuhallia ja piipahtaa samalla myös ammattilaisille tarkoitetussa Habitare Prossa sekä SiSla-messuilla.

Kuvia tuli otettua paljon mielenkiintoisista esillepanoista.



























Saimme viettää todella antoisan päivän Habitaressa. Kotimatkalla oli aikaa selailla vielä  messuesitteitä. 

-Hanna-

lauantai 1. syyskuuta 2018

Olohuoneeseen syksyä

On aika jättää hyvästit ihanan lämpimälle, aurinkoiselle ja kaikinpuolin hyvälle kesälle! Kesä kohteli meitä niin hyvin.

Kesällä kotiin laittaa mielellään kevyttä, hentoa ja vaaleaa sävyä. Sellaista, jossa auringon on helppo viipyä ja tuoda valoa sisään.

Syksyn saapuessa kaipaa sisustukseen enemmän ryhtiä, sävyjä jotka kertovat, että pimeämpi, kuulaampi ja kylmempi aika on tulossa.

Syksyllä on lupa kaivaa lyhdyt ja kynttilät esille, jos niistä on malttanut kesäksikään luopua. Mieli halajaa tunnelmavalaistusta hämärtyviin iltoihin.

Verhojen vaihdolla aloitettiin tämä syyskuun ensimmäinen päivä.
Olohuoneen pitsisenkevyet, valkoiset verhot saivat väistyä.




Uudet verhot olivat uudet,liian pitkät ja kaipasivat lyhennystä. Ei muuta kuin ompelukone esiin ja hommiin.




Verhojen lyhentäminen on mukavaa puuhaa, pitkää suoraa kaasu pohjassa. :)

Uudet verhot aseteltiin tankoihin purjerenkailla.




Näin on saatu jo ripaus tummempaa ilmettä olohuoneen puolelle.
Keittiö on seuraavana vuorossa, sinne ompelinkin kesällä Ikean kankaasta uuden kapan.


Tunnelmallista syyskuun ensimmäistä päivää!

Rakenna & Sisusta messuilla

Sain viikonlopulla mahdollisuuden käydä Turun Rakenna & Sisusta- messuilla. Messujen sisältöä Messuilla oli esillä eri talonvalmist...